top of page

Srilankan Ruoka

Srilankalainen ruoka on hyvin terveellistä ja myös hyvin edullista verrattuna Suomen hintatasoon. Sri Lankassa ei ruuan valmistuksessa käytetä eineksiä vaan kaikki käytettävät raaka-aineet ovat aina tuoreita.

Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa paikallisia ruokapaikkoja. Kaikissa paikallisten suosimissa ravintoloissa ruoka-annoksen sisältö valitaan omien mieltymysten mukaisesti. Hinnat ovat edullisia, ”Rice and curry” annos maksaa noin Rs. 300 – 500 Rs (1,50 – 3,00 euroa) Ruoka on hyvin kypsennettyä ja tarjolla voi esimerkiksi olla

  • Keitetty riisi

  • Kala-, liha-, kana- ja kasvis –currya. Näistä kala ja liha voivat olla vahvasti maustettuja.

  • Dahlia (linssi –currya)

  • Brinjal (pieneksi siivuttu ja rapeaksi paistettu pieneksi pilkottu munakoiso)

  • Gotukola sambol (Mallun –kasvin silputuista lehdistä, kookospähkinä rouheesta, tuoreesta sipulista tehty salaatti, joka on höystetty sitruunan mehulla)

  • Pol sambol (kookospähkinästä, sipulista, chilistä tehty lisuke, jossa tilkka sitruunan mehua ja suolaa)

  • Papadam, roti tai pittu –leipä

 

Kokemuksesta voin hyvillä mielin kertoa, että käydessäni Sri Lankassa emme kokkaa itse, vaan käymme syömässä ulkona, tai otamme näistä paikoista take-away -paketin. 

  • Aamiainen

  • Lounas

  • Illallinen

© Villasrilankassa. Proudly created with Wix.com

bottom of page